Kasvikset ovat oikein mukavia ja sivistyneitä otuksia, eivätkä ne täten ole juuri koskaan aggressiivisia. Kasviksilla sen sijaan on heimon sisäinen parviäly, jonka avulla ne pystyvät kommunikoimaan toistensa kanssa. Jos siis hyökkää yhden kasvin kimppuun, kaikki läheiset saman heimon kasvikset muuttuvat aggressiivisiksi. Kannattaa siis pahimmillaan varautua massamurhaan mennessään törkkimään kasviksia.
Kasviksista myös trullitaikoja (ks. taikainpaiskonta). Tämän lisäksi tuoreita kasviksia voi käyttää päihteinä, mutta se on äärimmäisen vaarallista ympäristölle ja siksi ei-toivottua ja ei-pidettyä väen keskuudessa.
Jokaisen kasvisheimon jäsenessä kasvaa aina loisena myös yhdenlaista yrttiä (ks. Alkuaineet), jota on mahdollisuus kerätä ko. heimon edustajasta.
Kasvikset ovat karkulaisia Hämärästä Metsästä, josta ne ovat paenneet loikkimalla puolivahingossa keskussammioon.
Marjat (sikuri-yrtti)
Marjat ovat pieniä ja lähes poikkeuksetta pyöreitä, joten ne tuppaavat liikkumaan pyörimällä. Marjoilla on myös tapana läiskähtää naamalle. Marjoihin kuuluvat lajikkeet ovat:
- Mustikat
- Tyrnit
- Puolukat
- Vatelmat
- Mantsikat
- Tomaatti
Hapatukset (humala-yrtti)
Hapatukset ovat usein juroja ja omissa oloissaan viihtyviä kasveja, mutta silti ystävällisiä ja työteliäitä. Hapatuksiin kuuluvat lajikkeet ovat:
- Sitruunat
- Limet
- Raparperit
- Hulluruohot
- Levät
- Melissat
Hedelmät (mesi-yrtti)
Hedelmät ovat iloisia ja letkeitä kasviksia, jotka ovat kasvattaneet liikkumista varten jalkojen kaltaiset ulokkeet. Hedelmiin kuuluvat lajikkeet ovat:
- Omenat
- Kiivit
- Meloonit
- Mangot
- Guavat
- Ananasbanaanit
Sporofyytit (töpö-yrtti)
Sporofyytit ovat salaperäisiä kehveleitä, joita on vaikea löytää. Sporofyytit ovat muita kasviksia varovaisempia ja se voivat höökiä kimppuun jo silloin, jos niiden lähistöllä käyttää taikuutta. Taikain käyttö ei kuitenkaan usuta kaikkia lähisporoja hyökkäämään, ainoastaan epäluuloiset yksilöt. Sporofyytteihin kuuluvat lajikkeet ovat:
- Pavut
- Kookospähkinät
- Riisit
- Hernekset
- Kurkumat
- Linssit
Juurekset (konteksti-yrtti)
Juurekset viihtyvät pääsääntöisesti pimeässä, mutta kyllästyvät siihen aika ajoin ja kiskaisevat itsensä maan pinnalle niin voimallisesti että sinkoavat välillä pitkällekin. Jos päähäsi tippuu juures, se on todennäköisesti pimeään kyllästynyt otus joka on päättänyt kaivautua esille päästäkseen maistamaan päivänvaloa. Juureksia saattaa myös löytää kaivautuneina piiloon lähelle maanpintaa. Tällöin niitä ei kannata mennä törkkimään, sillä ne tulkitsevat sen hyökkäykseksi. Juureksiin kuuluvat lajikkeet ovat:
- Porkkanat
- Perunat
- Lantut
- Retikat
- Laukat
- Bataatit
Lehtevät (genasis-yrtti)
Lehtevät ovat vapaamielisiä kasveja, jotka tykkäävät estotta löyhytellä runsaita lehtiään. Lehteviin kuuluvat lajikkeet ovat:
- Ketunleivät
- Mintut
- Kaalit
- Pinaatit
- Basilikat
- Persiljat